Kriittisen keskustelun haasteet: Osa 4

Argumentointi on perustelua, jolla kuulija tai lukija pyritään saamaan jonkin asian puolelle tai sitä vastaan.

Argumenttivirheiden tunnistaminen helpottaa olennaisesti keskustelua mutta niiden opetteleminen ei vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tosin niiden tuntemisestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviät.

Tässä neliosaissa kirjoitussarjassa käsittelen tavallisimmat argumentaation haasteet. Neljännessä ja viimeisessä osassa käsittelen viimeiset 5 yleistä keskustelun haastetta.

Kirjoitussarjan osat löydät seuraavasti:

• Osa 1: Okinukke, ad hominem, salaliitto, whataboutismi, villit päätelmät
• Osa 2: Luonnon ihailu ja kemofobia, keinotekoinen riita asiantuntijoiden välille, tahallinen väärinymmärtäminen, yksilön reagoinnista yleistetään, medikalisaatiokritiikki
• Osa 3: Tiedeuskovaisuuskritiikki, uhriutuminen, ulkomailla osataan paremmin, näytön taakan kiertoyritykset.
• Osa 4 (tämä kirjoitus): Valehtelu, mahdottomat vaatimukset, insinöörilogiikka, sidonnaisuuksiin vetoaminen, suppea maailmankuva.

Valehtelu

Toisinaan kysymys on häikäilemättömästä huijaamisesta ja valehtelusta. Kokemukseni perusteella väitän, että merkittävä osa tämän hetken seuratuimmista kokemusasiantuntijoista on edistämässä omaa taloudellista hyvinvointiaan ja kirjoittaa puolitotuuksia tarkoituksellisesti.

Australialainen terveysbloggari Belle Gibson väitti parantuneensa useista syövistä luonnonhoitojen avulla. Julkisuuteen päästyään Gibson teki paljon rahaa kirjoillaan ja puhelinsovelluksellaan. Hän opasti seuraajiaan erilaisiin huuhaahoitoihin ja ruokavalioihin, joilla syövistä voisi parantua. Todellisuudessa Gibson ei koskaan ollut sairastunut ainuttakaan syöpää. Hän sai lopulta tuomion ja suuret sakot huijauksestaan.

Provosoivien terveysväitteiden esittäjien taloudellisiin sidonnaisuuksiin ei näytetä kiinnitettävän juurikaan huomiota. Aivan kuin sidonnaisuuksilla ei olisi vaikutusta silloin, kun kysymyksessä ei ole lääketieteellinen hoito. Psykologinen sidonnaisuus voi myös olla merkittävää. Henkilö on voinut laittaa likoon koko identiteettinsä jokin asian puolesta ja peräytyminen tulee vähitellen mahdottomaksi.

Mahdottomat vaatimukset

Artikkelissa ilmeisesti tuputetaan tieteen varjolla sitä uskomusta, että vuorisuolasta ei voi olla mitään hyötyä. Tietääkseni missään ei ole koskaan tehty tutkimusta, jossa olisi rinnakkain vertailtu eri suolojen vaikutusta hyvinvointiin. Eli artikkelin kirjoittajalla ei ole tieteeseen vedoten mitään pohjaa sanoa voiko terveysvaikutuksia olla vai ei, ja siinä suhteessa ollaan samassa puoskaroinnissa kuin nämä huuhaa-ihmiset.

Tässä väitetään, että pitäisi tehdä tutkimuksia, joissa verrataan tavallista ruokasuolaa ja Himalajan suolaa, ennen kuin voi tehdä johtopäätöksiä. Sinänsä vaatimus on rationaalinen mutta kun tiedämme tarkoin mitä nuo suolat sisältävät (96-98% natriumkloridia) ei ole järkevää käyttää aikaa ja resursseja sellaisen asian tutkimiseen, jonka tuloksen tietää jo etukäteen.

Kaikki lisätyt suolat ovat ihmiselle tarpeettomia ja terveydelle haitallisia ja tämän päätelmän voi tehdä pelkästään suolojen koostumuksen perusteella, sillä tiedämme millaisia vaikutuksia natriumkloridilla ja muilla suolojen ainesosilla on elimistössä.

Hölmöjä nämä tohtoreiden päätelmät, kun jotain ei ole kymmeniä vuosia tutkittu niin ei voi toimia ja tyrmätään täysin. Maailmassa on aika pirusti asioita mitä ei ole tutkittu, eikä se tarkoita, etteikö silloin voisi olla todella hyödyllistä ja toimivaa.

Ei tietenkään tutkimattomista asioista voida tietää, etteivätkö ne olisi hyödyllisiä ja toimivia. Mutta tämän vuoksi ei myöskään voida väittää, että niistä olisi hyötyä.

Insinöörilogiikka

Arkijärjen käytöllä monet jälkikäteen harmittavat harhautumiset voidaan välttää. Yhtä tärkeää on kuitenkin myös oivaltaa, että arkijärki ei korvaa tutkimustietoa eikä voi sen kanssa kilpailla. Moni tuntuu luottavaan omaan loogiseen päättelyynsä eli ”insinöörilogiikkaan” jopa enemmän kuin tutkijoiden tarjoamaan tietoon. Usein ei edes tajuta, että päätellystä asiasta voisi olla oikeaa tutkimustietoakin.

Lieneekö sattumaa, että erikoista terveysväitteiden kanssa puuhastelevien keskuudessa on paljon insinööritaustaisia henkilöitä? Vai onko vain niin, että kun insinöörejä on Suomessa paljon, niitä riittää myös terveyshuuhaan esittelijöiksi?

Minulla ei luonnollisesti ole mitään insinöörejä vastaan, mutta on houkutteleva ajatus, että erityisesti logiikkaa korostava ajatusmaailma, voisi altistamassa myös tätä kautta virheellisille terveysväitteisille.

Sidonnaisuuksiin vetoaminen

Ensimmäiseksi katson sidonnaisuudet ja jos niitä on, heitän tutkimuksen roskiin.

Suomessa ja muuallakin valtaosa asiantuntijoista saa palkkansa julkiselta sektorilta eivätkä hyödy millään tavalla taloudellisesti oman alansa tutkimustiedosta. Sidonnaisuuksien läpinäkyvyys on myös tämän päivän tieteentekijöille normaalia.

Suomessa lääkärit ovat ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ammattiryhmä, joka on lähtenyt vapaaehtoisesti avoimuuden linjalle sidonnaisuuksien osalta.

Lääkäreiden saamat palkkiot teollisuudelta julkaistaan verkossa avoimesti valtaosalta lääkäreistä. Montako juristia, kauppatieteilijää, terveystuotekauppiasta tai kokemusasiantuntijaa on ilmoittanut avoimesti ja vapaehtoisesti verkkoon omat sidonnaisuutensa?

Todellisuudessa useimmilla asiantuntijoilla on vähemmän sidonnaisuuksia ja eturistiriitoja kuin arvostelijoilla. Tavallisesti arvostelija unohtaa mainita omat eturistiriitansa.

Lääkäreiden sidonnaisuuslistasta käy esiin, että vain pienellä osalla lääkäreistä on merkittäviä sidonnaisuuksia. Valtaosa ilmoitetuista sidonnaisuuksista on luentojen pitämisestä maksettuja palkkioita. Näitä näkee kuitenkin tulkittavan niin, että asiantuntijalle syntyisi eturistiriita, jos hän saa palkan luennointityöstään. Ilmeisesti luennoimaan tulisikin kutsua henkilöitä, jotka eivät ole asiantuntijoita, jotta oikeiden asiantuntijoiden eturistiriidattomuutta ei vaarannettaisi?

Suppea maailmankuva

Ihmistieteissä yksilö ja hänen elämänhistoriansa on totta, samoin hänen paranemiskertomuksensa. Se on siis ihmistieteellisessä mielessä tutkimustietoa. Sinä puolestaan ymmärrät ”tutkimustiedon” vain materilistis-reduktionistisesti ja luonnontieteellisesti, jota ei voida soveltaa ihmisyksilöön, vaan ainoastaan joukkoihin. Toki ihmistieteissäkin voidaan löytää suuresta määrästä hoitotuloksia yhteisiä piirteitä, mutta niillä ei voida perustella kenenkään yksilön hoitoa, koska jokainen on tutkittava ja hoidettava omana keissinään.

Yksilöllisiä hoitoja ei voida tutkia lääketieteellisin menetelmin, jotka soveltuvat vain keskimääräisiin vaikutuksiin.

Maailmankuvan suppeutta käytetään vasta-argumenttina silloin, kun tutkimusnäyttöä ei ole esittää väitteiden perusteeksi. Maailmankuva ei vaikuta siihen, onko tutkimusnäyttöä vai ei.

Suppean maailmankuvan väite on myös eräänlainen olkinukke. Terveydenhuollon tutkinnot ovat todellisuudessa varsin laajoja. Esimerkiksi lääkärin tutkinto sisältää luonnontieteellisten oppiaineiden lisäksi paljon humanistisia ja filosofisia osioita.

Kaikissa sairauksien hoitosuosituksissa on myös elintavat keskeisessä roolissa.

Psyykkisissä sairauksissa terapiat ovat osoitettu olevan lääkehoidon veroisia. Nämä havainnot ovat syntynyt ilman erillistä tarvetta toisenlaiseen filosofiaan tai maailmankuvaan.

Toisaalta on myös tutkimuksissa opittu, että monet stressi- tai psyykkispohjaisena pidetyt sairaudet ovatkin biologisia. Esimerkiksi takavuosina mahahaava oli tällainen sairaus, kunnes havaittiin, että sen todellinen aiheuttaja oli kuitenkin helikobakteeri.

Vetoaminen maailmankuvan suppeuteen pyrkii vain kiertämään puuttuvan tutkimusnäytön sillä, että erilainen filosofia korvaisi tutkimusnäytön tarpeen.

Hoitojen yksilöllisyys ei ole este tutkimukselle. Juuri sen vuoksi, että olemme yksilöitä ja hoitovasteemme ovat yksilöllisiä, tulee hyödyntää tutkimuksia eikä tehdä päätelmiä yksilön vasteen perusteella, joka on altis lume- ja nosebo-vaikutuksille sekä erilaisille harhoille.

Kun yksilöllistä hoitoa tutkitaan, tutkimusasetelma suunnitellaan sen mukaan. Kun tutkimme homeopatiaa, jossa jokaiselle ihmiselle määritellään valmisteet yksilöllisesti, sokkoutus tehdään niin, että puolelle potilaista tuote vaihdetaan lumevalmisteeksi hoitopäätöksen jälkeen sokkoutetusti. Näin voidaan erottaa myös yksilöllisesti räätälöidyn hoidon teho lumevaikutuksesta.

On sääntö, että kun asetelmaan lisätään lumeryhmä, aktiivihoidon tehosta katoaa valtaosa. Koska erilaiset odotukset vaikuttavat huomattavasti subjektiivisten oireiden raportointiin johdattelun kautta, tulee tiedon keruun olla objektiivista.