Antidootti

Tutkitun tiedon puolesta

Avainsana: seulonta

  • Huuhaatutka, osa 3: Väestön valikoimaton terveysseulonta

    Huuhaatutka, osa 3: Väestön valikoimaton terveysseulonta

    Sairauksien ehkäisyä pidetään yleisesti järkevänä ja myös kustannustehokkaana toimintana verrattuna siihen, että keskittyisimme vain hoitamaan jo syntyneitä sairauksia. Vaikka esimerkiksi verisuonisairauksien ilmaantuvuus on vähentynyt huomattavasti (n. 82-84%) Suomessa ja muissa Euroopan maissa, se on edelleen suurin väestön tappajia. Yli puolet vähentymisestä on kiistatta aiheutunut verisuonisairauksien riskitekijöiden vähentymisestä. Tästä on merkkinä myös Itä-Länsi erojen häviäminen Suomessa…

  • Kansantauteja ei voida seuloa ja ehkäistä genomitiedon avulla

    Juhani Knuuti ja Juha Kere* Helsingin sanomissa julkaistiin 10.4. 2020 uutinen, jossa väitettiin, että ”Kansantautien riskiryhmät löytyvät perimästä – monia tauteja voisi ehkäistä genomitiedon avulla.” Vastaavan sisältöinen uutinen julkaistiin myös Mediuutisissa 17.4. Uutiset perustuivat Nature Medicine -tiedelehdessä julkaistuun tutkimukseen, jossa oli analysoitu suomalaisten genomitietoa kartoittavaa FinnGen-tutkimusta [1]. Tutkimustuloksia uutisoitiin kansantautien ehkäisyyn liittyvin väittein: Genomitiedon avulla…

  • Monigeeniset riskimittarit eivät ratkaise sepelvaltimotaudin seulontaa

    Yleisten sairauksien kuten sepelvaltimotaudin, tyypin 2 diabeteksen ja syövän periytyminen ei perustu yksittäisiin geeneihin vaan vaikuttamassa on suuri määrä väestössä tavallisia, vaihtelevia perimän kohtia, joilla kullakin yksittäin on vain häviävän pieni vaikutus sairausriskiin – kullakin yksittäin selvästi vain prosentin murto-osan verran. Tämän vuoksi on pyritty kehittämään monigeenisiä riskimittareita, joissa hyödynnetään jopa miljoonien geenimuunnosten tietoa. Viimeisen…

  • Pitäisikö sepelvaltimotautia seuloa?

    Sairauksien ennaltaehkäisy on terveydenhuollon perusta. Tavallisin ennaltaehkäisyn keino on tiedon tarjoaminen terveyttä edistävistä elintavoista. Tällaisia ovat mm. ravitsemussuositukset, suositukset liikunnan määristä sekä tunnettujen riskitekijöiden vähentämisestä. Viime mainittuihin kuuluvat mm. tupakoinnin lopettaminen  ja alkoholin käytön vähentäminen. On ilmeistä, että tällä rintamalla on saatu paljon aikaiseksi. Esimerkiksi kansantautimme sepelvaltimotaudin osalta on saatu noin 80% ikävakioitu vähenemä esiintyvyydessä….

error

Pidätkö blogistani? Viesti tästä muille.

LinkedIn
LinkedIn
Share
Instagram
RSS
Follow by Email