Keskustelu lääketieteen ulkopuolisista hoidoista harhautuu nopeasti kiistelyyn näiden hoitojen nimistä ja termeistä. Viimeksi elokuussa 2021 Helsingin Sanomien mielipidepalstalla käytiin jälleen kiistelyä siitä, millä nimellä näitä hoitoja tulisi kutsua.
Olen itse aiemmin ehdottanut tutkimusnäyttöön perustuvaa jakoa. Tuorein analyysini aiheesta löytyy tästä. Mutta nyt olisi jo aika päästä eteenpäin nimitysten kiistelystä, sillä se ei vie keskustelua hyödylliseen suuntaan.
Käytän nyt tässä terminä lääketieteen ulkopuoliset hoidot. Tämän termin ei luulisi provosoivan ketään. 😉
Taloustutkimus toteutti keväällä 2021 kaksi erillistä kyselytutkimusta Suomen Lääkäriliiton toimeksiannosta. Toinen kysely kohdistettiin väestölle ja toinen lääkäreille. Tutkimukset liittyivät Tutkitun tiedon -teemavuoteen ja sitä tukevaan kärkihankkeeseen.
Kyselyssä käytettiin termiä ”vaihtoehtohoidot” mutta sitä ei kannata tulkita kannanotoksi muuhun kuin pyrkimykseen välttää tarpeetonta vastakkainasettelua.
Tulokset julkistettiin Suomi Areenalla heinäkuussa 2021 ja Lääkäriliiton verkkosivuilla. Mielestäni tuloksia ei kuitenkaan ole kovin kattavasti käsitelty mediassa kesällä. Tuon tässä kirjoituksessa esiin niitä tuloksia, jotka ovat mielestäni erityisen kiinnostavia.
Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttäjiä on todellisuudessa vähän
Väestölle tehdyn kyselyn perusteella erilaisten lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttäjiä on paljon vähemmän kuin mitä aikaisemmissa raporteissa on kerrottu.
Alla olevassa kuvassa näkyy vastaukset, kun kysyttiin onko joskus käyttänyt vaihtoehtohoitoja. Lukuun ottamatta ravintolisiä (vitamiineja), rohdosvalmisteita ja akupunktiota alle 10% väestöstä on joskus käyttänyt näitä hoitoja sairauksien hoitoon.
Kun kysyttiin, käyttääkö tällä hetkellä vaihtoehtohoitoja, käyttäjämäärät putosivat vielä pienemmiksi. Ainoastaan ravintolisien ja rohdosvalmisteiden osalta käyttäjämäärät ovat merkittäviä. Muiden osalta käyttäjämäärät jäävät 1-4 prosenttiin.
Tulosten perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että aikaisemmin julkaistut kymmenien prosenttien käyttäjäluvut johtuvat siitä, että ravintolisät on luokiteltu kuuluvaksi lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin, vaikka yhtä hyvin monet niistä voitaisiin katsoa myös lääketieteeseen kuuluviksi.
Esimerkiksi D-vitamiinia suositellaan ravintolisänä käytettäväksi lähes jokaiselle kansalaiselle riittävän saannin varmistamiseksi, eikä sitä voida luokitella vaihtoehtohoidoksi. Kysely ei valitettavasti anna tarkempaa tietoa siitä, mitä tuotteita käytetään.
Kuten asiaan kuuluukin, valtaosa ravintolisien käyttäjistä kertoo käyttävänsä niitä terveyden ylläpitämiseen tai hyvinvoinnin edistämiseen ja vain pienempi osa sairauden hoitoon, mihin niitä ei ole edes tarkoitettu muuten kuin puutostilanteessa.
Yleisimmin käytetyt lääketieteen ulkopuoliset hoidot
Ravintolisien lisäksi yleisimpiin tuotteisiin tai hoitoihin kuuluvat rohdosvalmisteet (kuten auringonhattu-uute), joita on joskus käyttänyt 15 prosenttia väestöstä sairauden hoitoon. 10 prosenttia ilmoitti käyttävänsä niitä kyselyhetkellä.
Näiden jälkeen yleisimmät hoidot ovat pääasiassa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin käytetyt hoidot, kuten akupunktio sekä mobilisaatio ja manipulaatiohoidot, kuten kiropraktiikka, jäsenkorjaus, naprapatia ja osteopatia.
Reikin, homeopatian, vyöhyketerapian, lymfahieronnan ja henkiparannuksen käyttäjiä oli kyselyn aikana 1 prosentti tai vähemmän.
Väestö suhtautuu useimpiin lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin sallivasti. Mutta ei kaikkiin.
Kysyttäessä mielipidettä eri hoitomuodoista, edellä lueteltujen eniten käytettyjen hoitomuotojen osalta 20-46 prosenttia katsoi, että niiden laajempaa käyttöä voisi harkita myös lääketieteessä.
Enemmistö vastaajista oli kuitenkin kannalla, että ”käytettäköön, jos joku tuntee saavansa siitä apua”.
Eniten vastustusta hoidoista sai henkiparannus, reikihoito sekä homeopatia, joita merkittävä osa vastanneista piti sairaiden ihmisten pettämisenä.
Lääketieteen ulkopuoliset hoidot terveydenhuollossa
Väestö näyttäisi olevan varsin kriittinen sille, että lääketieteen ulkopuolisia hoitoja ja luontaislääkkeitä tarjottaisiin myös terveydenhuollossa. Yli puolet oli kuitenkin sitä mieltä, että lääketiede voisi hyötyä näistä hoidoista.
Valtaosa vastanneista oli sitä mieltä, että lääkärin tulisi keskustella ja informoida potilasta lääketieteen ulkopuolisista hoidoista sekä myös siitä, että lainsäädännöllä tulisi rajoittaa näiden hoitojen tarjoamista joillekin potilasryhmille. Vain 18 prosenttia oli tällaista rajoittamista vastaan.
Kiinnostava oli myös havainto, että 82 prosenttia vastaajista piti terveydenhuollon ammattilaisia luotettavimpina asiantuntijoina terveysasioista. Vain 6 prosenttia oli eri mieltä.
Ilahduttava havainto oli, että 59 prosenttia vastaajista vaati, että hoitojen tulisi perustua tutkittuun tietoon. Toisaalta 17 prosenttia vastaajista sallisi myös hoidot, joista ei ole tutkimusnäyttöä.
Lääkärien kannat varsin samanlaiset kuin väestön
Kyselytutkimuksen lääkäriosuudessa lääkärien kannat olivat varsin samanlaiset kuin muussa väestössä. Mutta erojakin löytyy.
Ehkä pienoinen yllätys oli, että lääkärit ovat useimpien hoitojen osalta vieläkin sallivampia kuin väestö keskimäärin.
Toisaalta homeopatiaan, henkiparannukseen ja reikihoitoon lääkärit suhtautuivat varsin negatiivisesti. Muiden osalta selvä enemmistö lääkäreistä suhtautui lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin ”käytettäköön, jos joku tuntee saavansa siitä apua”.
Vaikka väestökyselyssä toivottiin lääkärin kertovan myös lääketieteen ulkopuolisisita hoidoista, lääkäreiltä ei kuitenkaan näyttäisi juurikaan kysyttävän asiasta ravintolisiä lukuunottamatta.
Yhteenveto
Mielestäni kyselytutkimus tuotti useita mielenkiintoisia havaintoja lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käytöstä Suomessa.
Ensinnäkin monien hoitojen käyttäjämäärät olivat yllättävän pieniä ravintolisiä ja rohdoksia lukuun ottamatta. Akupunktion ja mobilisaatio- ja manipulaatiohoitoja sairauden hoitoon joskus käyttäneitä oli 5-14 prosenttia ja kyselyhetkellä käyttäviä 2-4 prosenttia.
Suurin yllätys itselleni oli, että reikin, homeopatian, vyöhyketerapian, lymfahieronnan ja henkiparannuksen käyttäjiä kyselyn aikana oli vain 1 prosentti tai vähemmän.
Valtaosa väestöstä näyttäisi olevan sitä mieltä, että lainsäädännöllä tulisi rajoittaa lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tarjoamista joillekin potilasryhmille. Vain 18 prosenttia oli tällaista rajoittamista vastaan.
Ehkä kaikkein kiinnostavin havainto oli, että lääkärikunta suhtautuu useimpiin lääketieteen ulkopuolisiin hoitohin hyvin sallivasti, jopa sallivammin kuin väestö keskimäärin. Lääkäreiden kannat olivat väestöä jyrkempiä vain homeopatiaan, reikihoitoon ja henkiparannukseen.
Lääkärikuntaa ja muita terveydenhuollon ammattilaisia on hyvin usein syytetty vastakkainasettelun synnyttämisestä. Näiden kyselytutkimusten perusteella tuolle syytökselle ei olisi perustetta.
Itsekin olen kokenut terveysväitteitä käsitellessä, että vastaikkainasettelun synnyttäjät ovat muualla kuin terveydenhuollossa. Tästä hyvä esimerkki oli alussa mainittu termikiistely Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, jossa keskustelun avaajien hyökkäävä ja vastakkainasettelua synnyttävä asenne käy selvästi esiin.
22 vastausta artikkeliin “Lääketieteen ulkopuoliset hoidot Suomessa”
Tämä oli tervetullut kirjoitus, kiitos siitä. Termeistä kiistelyn ei pitäisikään jarruttaa muuta ajatustenvaihtoa.
Mietityttää, millä tietopohjalla poliittiset päättäjät tekevät hoitojen saatavuuteen liittyviä ratkaisuja, kun vieläkin perusteluihin pullahtaa vanhoja – sinänsä valitettavia -yksittäistapauksia homeopatiasta tai vaikka mustasalvasta. Sellaisia tietenkin löytyy helposti netistä. Itse en ole ollenkaan varma, että haluaisin rajoittaa esimerkiksi syöpäpotilaiden itsemääräämisoikeutta hoitojen suhteen. Jos sairastaa syöpää, se ei tarkoita että yhtäkkiä muuttuu arvostelukyvyttömäksi. Ja jos potilaan päätökset vaikuttavat epärationaalisilta, pitääkö hänen autonomiaansa sen takia rajoittaa? Luin syöpälääkäreiden keskustelusta (viitettä ei valitettavasti ole antaa), jossa joku sanoi että potilashan voi pitää elämänlaatua tärkeämpänä [kuin pituutta]. Myönnän että olin tyrmistynyt, mutta arvojahan nuo kannat kuvastavat.
Potilaan itsemääräämisoikeutta ei olla missään vaiheessa rajaamassa.
Mutta on eri asia, onko sallittua rahastaa vaikuttamattomilla hoidoilla syöpään sairastuneita.
Kiitos taas selkeästä ja painavaa asiaa sisältäneestä blogista. Kyselytutkimus ei todellakaan ollut jäänyt silmiin kesän uutisvirrasta. Varsin vähän vastausten mukaan käytetään vaihtoehtohoitoja. Tähän nähden on mielenkiintoista, kuinka paljon internetin syövereissä tarjotaan kaikenlaista hoitoa ja apua mihin tahansa elämän vaikeuksiin sairaudet mukaan lukien, ja kuinka paljon yritystoimintaa tässä on. Ja sitä se on, maksua vastaan palvelua, ei mitään pyyteetöntä hyväntekeväisyyttä. Taulukkojen kohtaan “Jokin muu” sisältyy siis lukematon määrä “hoitoja” esim. tämän sivuston perusteella: https://www.astro.fi/auttajalista, A:sta Ä:hän, alkaen Acces Bars (mitä se tarkoittaakaan) päättyen Ääniterapiaan yli 170 erilaista “hoitomuotoa.” Jään ihmettelemään, olemmeko nykyaikana niin uusavuttomia, että jokaiseen elämän kolhuun on saatava tai ainakin on tarjolla mitä erilaisimpia “terapioita” kasvotusten tai kaukoparannuksena kaikilla nykyajan apparaateilla.
Kuten alla olevasta lainauksesta näkyy, että poliklinikalla ei tehdä enää ainakaan laajoja tutkimuksia, vaan keskitytään toimintakyvyn parantamiseen.
“Tämä häiriöryhmä on sellainen, että oireet ovat se sairaus ja niitä oireita me hoidetaan. Täällä ei tehdä enää laajoja tutkimuksia, vaan keskitytään ihmisen toimintakyvyn parantamiseen ja kuntoutukseen, sanoo yksi klinikan perustajista, HYKSin ylilääkäri ……”.
Aika tuore uutinen “geeniprofiilista”, alla olevassa linkissä:
Uutta tietoa ympäristöherkkyydestä – Geeniprofiili erottuu selvästi | Mediuutiset
Geeniprofiilin erottuminen ei tarkoita että oireet tai sairaus olisi geneettisesti määräytyvä.
Ei varmaan kokonaan, mutta ainakin yhtenä tekijänä.
Ainakin vierasainemetabolian entsyymien ja antioksidatiivisten entsyymien geneettiset poikkeamat ja muut tapauskohtaiset geenit, jotka vaikuttavat niihin toimintoihin ja elimiin, joihin stressitekijöiden vaikutus kohdistuu, vaikuttavat ympäristöperäisen herkistymissairauden puhkeamiseen.
Kumpaan ryhmään, lääketieteelliseen vai lääketieteen ulkopuoliseen ryhmään kuuluu mielestänne toiminnalliset häriöt, joihin luetaan kuuluvaksi ympäristöherkkyys?
Mutu tuntumalla toiminnallisia häriöitä hoidetaan molemmilla tavoilla, joten voidaanko ajattelua muuttamalla muuttaa geenien toimintaa?
Ei oireistoja voida luokitella tuolla tavoin, eihän mitään oireita tai sairauksia luokitella lääketieteeseen kuuluviksi tai kuulumattomiksi. Vain hoitoja voidaan luokitella. Oireet ovat aina todellisia, syyt voivat olla monenlaisia.
On hyvä pitää mielessä että myöskään hoitoja on mahdoton luokitella kategorisesti, sillä ongelma ei ole tutkimusmielessä kovin hyvin ymmärretty.
Kyllähän esimerkiksi (toiminnallisten häiriöiden) poliklinikka, joka tutkii potilaita joiden oireisiin ei löydy lääketieteellistä syytä, joutuu tekemään luokittelua siitä, ketä siellä silloin hoidetaan. Eikö luokittelun peruste ole silloin lääketieteellisen syyn puute?
Tällöin hoidot joudutaan miettimään siltä näkökannalta, että oireet ovat se sairaus johon hoito kohdistuu.
Uusi tutkimus kertoo, että ympäristöherkkyyspotilaiden geeniprofiili erottuu selvästi muista ryhmistä. Jos näin on, niin pitääkö nämä potilaat siirtää eri luokituksen alle, koska silloin oireille on syy geeniprofiilin erillaisuudessa?
Ei ole. Potilashan on otettu sinne poliklinikalle tutkittavaksi ja hoidettavaksi eli lähtökohtaa on pidetty lääketieteellisenä. Hoitopäätökset ovat sitten aivan asia erikseen.
Perustele tuo “geeniprofiili erottuu selvästi” väite. Asiaa kyllä tutkitaan mutta haastan tuon tulkintasi geenien keskeisestä roolista.
Ainoata tehokasta lääketieteen ulkopuolista hoitoa olen saanut AA-ryhmissä.
Kaaleppi
Sosiaalilääketieteellinenaikakausilehti 2020:57:44-56 on artikkeli kyselytutkimuksista vuosiltä 2008 ja 2018. Prosentit siinä on aika suuria. Kysymys siinä on muotoiltu: Mitä seuraavista hoidoista olette itse tai joku perheenjäsenenne käyttänyt tai kokeillut?
Kysely oli kohdistettu 15-79 vuotiaille. Ajanjakso, jona käyttö tai kokeilu on tapahtunut, jää avoimeksi… voi siis olla vaikka ko. vastaajan elinaika. Yksi henkilö edustaa, itsensä lisäksi, epämääräistä joukkoa muita, riippuen siitä, keitä kaikkia haluaa tässä yhteydessä sisällyttää käsitteeseen “perhe” ja kuinka hyvin tietää tai muistaa “perheenjäsenten” asioita.
Artikkeli itse mainitsee ongelman, mutta on siitä saatu mukavan suuria “tutkittuja” prosentteja esitettäväksi. Viittaaja ei aina välttämättä itsekään tunnista ongelmaa ja vaikka tunnistaisikin, niin aina voi toivoa, että lukija ei sitä huomaa.
Hei Juhani,
Kiitokset suuresti blogiteksteistäsi. Näitä on näin lääketieteen opiskelijana aina ilo lukea!
Yhtä asiaa olen miettinyt. Tämä kommenttini liittyy ehkä enemmän terminologiaan kuin suoraan itse tämän tekstin aiheeseen. Käytät mielestäni termiä “lääketieteellinen hoito” kattoterminä, kun ymmärtääkseni tarkoitat kaikkea terveystieteellistä hoitoa. Esimerkiksi hoitotiede ja fysioterapiatiede eivät ole lääketiedettä, vaikka ovat toki läheisessä suhteessa siihen.
Itse ajattelen näiden kaikkien olevan terveystieteiden alle kuuluvia aloja. Kuten Itä-Suomen yliopistossa, jossa kaikki ko. alat ovat terveystieteiden alla. Englanniksi käytetään toki yleensä termiä “medicine”, kun tarkoitetaan tätä kattotermiä.
Terveystiede olisi mielestäni sen vuoksi parempi, että se ei asettaisi lääkäreitä ylimmälle korokkeelle, vaan pitäisi kaikki tutkittuun tietoon perustuvat hoitomuodot samanarvoisina. Esimerkiksi keliakiassa ensisijainen hoito on ravitsemustieteellinen ohjaus, nivelrikossa elintapaohjaus ja fysioterapia jne. Lääketieteellinen hoito tulee vasta näiden jälkeen.
Termeille on tyypillistä, että niiden tulkinta elää ja uusia termejä syntyy.
Itse käsitän lääketieteellisen hoidon sisältävän myös nuo ravitsemuksen ja elämäntapojen muutoksen esim sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä.
Lääketieteellistä hoitoa toki toteuttavat monet ammattiryhmät, kuten kuvasit. Ei lääketieteellinen hoito ole lääkärien omaisuutta.
Itselläni oikea polvi rupesi nelikymppisenä n. 25 vuotta sattumaan juostessa. Siitä huolimatta jatkoin juoksemista metsässä harrastamalla suunnistusta. Ja nyt olen elämäni kunnossa ilman mitään lääkkeitä tai vitamiineja. Jos olisin käyttänyt jotain vitamiineja, niin nyt voisin väittää, että kyseiset vitamiinit ovat auttaneet.
Pienenä lisähuomiona mainittakoon, että vaikka yksittäistä vaihtoehtohoitoa on kyselyn mukaan käyttänyt alle 10% suomalaisista, (lukuun ottamatta ravintolisiä, rohdosvalmisteita ja akupunktiota), jotakin vaihtoehtohoitoa joskus käyttäneitä on varmasti paljon enemmän, (varmaan kymmeniä prosentteja?). Joten ihan niin marginaalisesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole kysymys.
Millä perusteella väität niin? Nythän tuossa on tehty kyselytutkimus edustavasta väestöotoksesta ja joskus noita hoitoja käyttäneitä ilmoittautui tuon verran kuin tuossa on esitetty.
Aikaisemmista tutkimuksista on todettu, että yleensä samat henkilöt käyttävät erilaisia lääketieteen ulkopuolisia hoitoja.
Nythän tuo kokonaismäärä käyttäjiä oli yhteensä 25 prosenttia ja siinä oli mukana ravintolisät.
Et mielestäni maininnut, että käyttäjien kokonaismäärä olisi ollut 25 %, mutta ehkä luin huolimattomasti. Mietin juurikin, että jos yksi sadasta kokeilee yhtä hoitoa, toinen toista ja kolmas kolmatta, näiden kolmen hoidon kohdalla käyttäjiä on yksi prosentti, mutta kokonaismäärältään käyttäjiä on kolme prosenttia.
Se näkyy kuvasta. Siinä 25%:ssa on mukana myös siis ravintolisät.
1+1+1 = 1, mikäli kaikkien käyttäjät ovat samat tyypit.
Kiinnostaisi tietää mihin kategoriaan mielestäsi kuuluu NMN tai NAD+. Väitetään korjaavan geenivirheitä, ja pitäisi olla vankkaa tutkimusta takana- mutta Suomessa kai tuntematon. Ikuisen nuoruuden salaisuus?
Ikääntymisen estämiseen tai hdastamiseen on jatkuvasti erilaisia hypoteeseja. En ole nähnyt vielä mitään uskottavaa.