Kriittisen keskustelun haasteet: Osa 2

Argumentointi on perustelua, jolla kuulija tai lukija pyritään saamaan jonkin asian puolelle tai sitä vastaan.

Argumenttivirheiden tunnistaminen helpottaa olennaisesti keskustelua mutta niiden opetteleminen ei vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tosin niiden tuntemisestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviät.

Tässä kirjoitussarjassa käsittelen tavallisimmat argumentaation haasteet. Toisessa osassa käsittelen 5 seuraavaa yleistä keskustelun haastetta.

Kirjoitussarjan osat löydät seuraavasti:

• Osa 1: Okinukke, ad hominem, salaliitto, whataboutismi, villit päätelmät
• Osa 2: Luonnon ihailu ja kemofobia, keinotekoinen riita asiantuntijoiden välille, tahallinen väärinymmärtäminen, yksilön reagoinnista yleistetään, medikalisaatiokritiikki
• Osa 3: Tiedeuskovaisuuskritiikki, uhriutuminen, ulkomailla osataan paremmin, näytön taakan kiertoyritykset.
• Osa 4: Valehtelu, mahdottomat vaatimukset, insinöörilogiikka, sidonnaisuuksiin vetoaminen, suppea maailmankuva.

Luonnon ihailu ja kemofobia

Synteettinen kopioi luonnon omaa valmistetta, mutta kopio ei ole sama asia kuin luonnon alkuperäinen tuote.

Tieteelliset tutkimukset joihin vetoat, eivät ole tehty luonnon suoloilla. Tässä on vissi ero, vaikka et sitä niiden tieteellä rajattujen linssien läpi voikaan nähdä.

Merisuolassa mineraalit ovat ’luonnollisessa’ muodossaan ja siten helposti sulavia, johon elimistömme on tottunut koko lajien evoluution ajan, kohta 4 miljardia vuotta. Puhdistettu tai usein teollisesti valmistettu ruokasuola on elimistöllemme vieras aine ja siksi sen haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.

Varsin yleinen myytti on, että kaikki luonnolliset aineet olisivat terveellisiä ja kaikki ihmisen tekemä on luonnotonta ja haitallista. Näistä käytetään myös nimeä naturalistinen virhepäätelmä ja kemofobia.

Valtaosa luonnon kemikaaleista on ihmisille haitallisia. Itse asiassa on poikkeuksellista, että luonnon kemikaali olisi kokonaan haitatonta. Tämä on ymmärrettävää, sillä eivät kasvit ole kasvaneet luontoon sitä varten, että me voisimme niitä syödä. Maaperässä on myös runsaasti elimistölle haitallisia yhdisteitä.

Toki kasvien leviämisen kannalta syödyksi tuleminen voi olla hyvä mekanismi kuten hedelmien ja marjojen osalta voi todeta. Kuitenkin myrkyllisyys yleisin ominaisuus. Monissa normaaleissa ruoka-aineissa on haitallisia aineita mutta niiden pitoisuudet ovat pieniä eikä normaalissa monipuolisessa ruokavaliossa aineita saada niin paljoa, etteikö elimistö niistä selviäisi.

Myrkkyvaikutus on aina annoskysymys. Kaikki yhdisteet ovat suurina annoksina myrkyllisiä, myös kaikki vitamiinit ja hivenaineet ja esimerkiksi vesi. Ihminen on kuitenkin sopeutunut ympäristön myrkyllisyyteen ja elimistö kykenee tehokkaasti käsittelemään haitallisia kemikaaleja.

Usein törmää myös väitteisiin, jossa kuvitellaan kemiallisesti identtisen luonnon yhdisteen eroavan synteettisestä. C-vitamiinista, suolasta ja sitruunahaposta on usein esitetty tällaisia väitteitä. Tosiasiassa kemiallisesti identtinen yhdiste on myös elimistön näkökulmasta identtinen eikä voi mitenkään erottaa onko se ”luonnollinen” vai ihmisen tekemä.

Keinotekoinen riita asiantuntijoiden välille

Tohtori X sanoi minulle näin. Sanot nyt muuta, väitätkö, että tohtori X valehtelee?

Tällaisessa väitteessä eri kantaa yritetään siirtää väittäjän ja jonkin tohtorin väliseksi riidaksi. On tietenkin mahdotonta vahvistaa mitä tuo tohtori X on oikeasti sanonut. Tutkimustiedosta väiteltäessä ei koskaan väitetä vastapuolta valehtelijaksi.

Hyökkäät biohakkerointia vastaan vaikka prof x:llä on xx artikkelia ja hän on eri mieltä. Eivät taida natsat riittää.

Tämä on tietynlainen sofistikoitunut Ad hominem –hyökkäys, jossa väitteen esittäjän meriittejä arvostelemalla pyritään tekemään asiakin epäuskottavaksi. ”Natsoilla” ei ole itse asian kannalta mitään merkitystä.

Ylipäätään sillä kuka asian esittää ei ole suurta merkitystä, vain itse sisällöllä ja sen perusteluilla. Henkilöön kohdistuva hyökkäys on tyypillisesti merkki siitä, että ei ole esittää muita vakuuttavia argumentteja.

Tahallinen väärinymmärtäminen

Tahallinen väärinymmärtäminen on turhauttavaa, sillä se estää järkevän keskustelun. Tutkitun tiedon puolustaminen voidaan tulkita tutkimuskohteen puolustamiseksi. Suosituksia voidaan tulkita tahallaan määräyksiksi.

Ravitsemussuositusten mukaan on pakko syödä 8 palaa leipää joka päivä.

Nykyiset ravitsemussuositukset ovat aiheuttaneet lihavuusepidemian.

Yllä esitetyt väitteet ovat esitetty lukuisia kertoja ja yhtä monta kertaa ne ovat kumottu. Tutkimukset ovat osoittaneet, että mikäli väestö noudattaisi ravitsemussuosituksia paremmin, väestön terveydentila kohenisi.

Lihavuusongelma ei aiheudu suosituksista vaan siitä, että ravitsemussuosituksia noudattaa vain pieni osa väestöstä. Yhdeksästä suositusten tavoitteesta viiteen yltää kolmasosa naisista ja vain 16% miehistä. Miten noudattamatta jätetyt suositukset voivat sairastuttaa kansan?

Vastaavia versioita ravitsemussuositusten ”määräyksistä” on lukuisia ja kaikki perustuvat siihen väärinymmärrykseen, että suositukset muka määräisivät syömään tiettyjä ruokia tietyn määrän. Suositukset ovat laadittu niin, että niiden perusteella kukin voi koostaa itselleen sopivan terveyttä edistävän ruokavalion varsin joustavasti.

Yksilön reagointitavasta yleistetään

Meillä mieheni kanssa on ollut varaa itse kokeilla xxx-ruokavaliota ja todeta sen positiiviset vaikutukset. Virallinen käypä hoito jyrää ja jos se olisi ollut hyvä, ei meillä olisi tällaista määrää sairaita. Mutta takaahan se ahkerille lääkäreille ja kirurgeille töitä. Tyydytetty rasva eli voi on parasta aivoille. Ottakaa vastuu itsestänne ja kyselkää lääkärienne sidonnaisuuksista lääketehtaisiin tai ruokateollisuuteen!

Yllä olevaan kommenttiin kiteytyy useat argumentaatiovirheet. Omat tuntemukset ovat hyväksyttävä peruste itselle, vaikkei pelkkien tuntemuksien perusteella ruokavalion terveellisyydestä voikaan mitään päätellä. Erilaisia terveysvalmisteita myydään hyvin usein myyjien omakohtaisilla kokemuksilla. Muille ei voi antaa suosituksia omien kokemusten perusteella.

Suolaa käytän niin kuin haluan ja jalkakrampit eivät vaivaa, kuten monia niukan suolan käyttäjiä. Verenpaineesta ei ole tietoakaan, joten se se vasta on urbaania legendaa.

Yksilön tapa reagoida vaihtelee. On hyvin tunnettua, että osa väestöstä on herkempiä suolan verenpainetta nostavalle vaikutukselle ja osalla verenpaine ei helposti nouse, vaikka ruoassa olisi runsaasti suolaa. Väestötasolla runsas suolan määrä lisää selvästi verenpainetaudin esiintyvyyttä. Yksilön reagoinnista ei voi tehdä laajoja tulkintoja.

Medikalisaatiokritiikki

Kritiikki, jossa on osin perää, on haastavaa. Medikalisaatiokritiikki on tällaista. Termiä medikalisaatio käytetään kolmessa aivan erilaisessa yhteydessä:

• Kritiikkinä sille, että lääketiede käyttää hoitoja, joiden teho ei ole tieteellisesti varmistettu  
• Kritiikkinä ehkäiseville hoidoille
• Kritiikkinä lääketieteen soveltamisalan laajentumiselle

Missä menee perustellun ehkäisevän työn ja medikalisaation raja? Verenpaineen seuranta, kolesterolin ja rasva-arvojen mittaus, vyötärölihavuus, ihomuutosten poistaminen, neuvolakäynnit ja -mittaukset, ruokavaliosuositukset, tupakalle altistumisen vähentäminen, radonaltistuksen seuraaminen ja vähentäminen, asbestilta suojautuminen, suojatiet, polkupyöräkypärät ja autojen turvavyöt voitaisiin luokitella samaan medikalisaation ryhmään.

Nykyisin terveydenhuolto kannustaa potilasta omatoimisuuteen ja aktiivisuuteen. Varsinaisena tavoitteena on kannustaa väestöä muuttamaan elintapojaan terveellisemmäksi ja siten ehkäisemään sairauksien syntyminen. Seurauksena voi kuitenkin olla lisääntynyt itsensä tarkkailu ja myös herkempi hakeutuminen terveydenhuollon palveluihin.

Erilaiset sairauksien seulonnat, kuten kohdunkaulasyövän, rintasyövän, eturauhassyövän, aortan pullistuman ja sepelvaltimotaudin riskiryhmien tutkimukset voidaan katsoa myös medikalisaatioksi. Niiden ideologia lähtee siitä, että varhaisempi diagnostiikka voisi auttaa estämään vakavien sairauksien syntymisen.

Ehkäisyn ja seulonnan hyötyjä on kuitenkin ollut vaikea todistaa. Meillä on niukasti tutkittua tietoa erilaisten ehkäisevien toimien vaikuttavuudesta, haitoista ja hyödyistä. Ehkäisevien toimien seurauksena voi myös syntyä ylidiagnostiikkaa ja –hoitoa. Voimme esimerkiksi löytää syöpiä, jotka eivät todennäköisesti muutu aggressiivisiksi, mutta joita on pakko seurata.

Lääketieteen soveltamisala myös laajenee. Erilaiset poikkeavan käyttäytymisen muodot, suru, syntymä ja kuolema ovat tulleet lääketieteen piiriin viimeisen 50 vuoden aikana. Uudempi ilmiö on ikuisen nuoruuden tavoitteleminen kirurgian keinoin. Kosmeettiset leikkaukset ovat arkipäiväistyneet jopa niin, että vaarana on, että leikkaustoimenpiteet luokitellaan itsestä huolehtimiseksi ja merkiksi menestymisestä.